Ruotsidemokraattien vaalivoitto on nostattanut tunteita Ruotsissa. Lähes koko kansankunnan toimesta on ihmetelty miten näin on päässyt käymään. Ihmiset ovat kaduilla osoittamassa mieltään ja poliitikot haluavat kilvan kertoa, että yhteistyö ruotsidemokraattien kanssa ei tule kysymykseen.
En voisi henkilökohtaisesti olla enempää eri linjoilla ruotsidemokraattien kanssa esimerkiksi maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä, mutta tosiasia on 12,9 % ruotsalaisista äänesti kyseistä puoluetta ja meidän toisella tavalla ajattelevien on hyväksyttävä tämä. Vaalituloksen ympärillä käyty voimakkaasti tunteilla väritetty keskustelu on tuonut esiin sen tosiasian, että suvaitsevaisuus on hyvin subjektiivinen asia. On mielestäni jokseenkin kummallista, että tällä hetkellä ne samat ihmiset, jotka ovat huutaneet suvaitsevuuden perään vuosia, ovat ensimmäisinä kertomassa kuinka ruotsidemokraattia ei saa päästää hallitukseen. Tämä on mielestäni melkoista kaksinaismoralismia. En sano, että meidän pitäisi suvaita rasismia eikä vihapuhetta, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että suvaitsevaisuuden pitää olla muutakin sateenkaarilipun heiluttamista Pride-kulkueessa.
Suvaitsevaisuuskeskustelun kärki esimerkiksi voisi nostaa tasa-arvoisen avioliittolain. Lakia ajetaan läpi nimenomaan suvaitsevaisuuden nimissä. ”Mikäli et kannata kyseistä lakiesitystä niin maailmankuvasi on vinoutunut etkä ole kovin suvaitsevainen ihminen”, tämä on typistetysti se viesti jonka eritavalla ajattele ihminen kuulee. En henkilökohtaisesti kannata tasa-arvoista avioliittolaki, mutta ymmärrän ja hyväksyn lakia kannattavien ihmisten mielipiteet ja tämä on mielestäni suvaitsevaisuutta.
Unescon määritelmän mukaan suvaitsevaisuus merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Eikös tästä ole kysymys niin ruotsidemokraatteja kuin tasa-arvoista avioliittolakia kannattavien ihmisten osalta?