Tällä viikolla koulunsa aloittavat suomalaislapset astuvat vahvasti eriarvoistuvaan koulumaailmaan. Kun itse aloitin koulun 1980-luvulla, niin yhteiskuntamme näytti ainakin lapsen silmin eheältä. Emme tienneet kenen vanhemmat olivat varakkaita ja kenen vähävaraisia. Ennen kaikkea meillä jokaisella oli mahdollisuus kiivetä opintopolulla juuri niin korkealla kuin omat taidot ja halut antoivat myötä. Voimmeko rehellisesti luvata tämän saman, koulunsa tällä viikolla aloitettaville lapsille?
Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus on perustunut eheyteen ja yhdessä tekemiseen. Viimeaikaisen kehityksen johdosta yhteiskuntamme on kuitenkin jakautumassa voittajiin ja häviäjiin ja valitettavasti tämä jako tehdään jo kovin varhaisessa vaiheessa. Lapset ja nuoret ovat hyvinvointiyhteiskunnan suurin ja tärkein investointi. Meidän on jatkossakin varmistettava, että meillä on resursseja ja keinoja puuttua lasten köyhyyden ja eriarvoisuuden kasvuun. Kela julkaisemassa kansainvälisessä tutkimuksessa äidin koulutustausta vaikutti lasten Pisa-tuloksiin merkittävästi myös Suomessa ja tämä kehitys on kiihtynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Nykysuomessa lasten kohtalo sinetöidäänkin suurelta osin vanhempien varallisuuden ja koulutustaustan mukaan.
Voimme olla ylpeitä perusopetuksemme tasosta, mutta paikkakuntien ja koulujen väliset erot kasvavat jatkuvasti. Pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kasvukeskuksissa ”koulushoppailu” on hyvin yleistä. Pitkässä juoksussa tämä aiheuttaa ilmiön jossa opetuksen taso vaihtelee suuresti jopa saman kaupungin koulujen välillä. Suositut koulut vetävät oppilaiden lisäksi lahjakkaimmat opettajat ja lähikouluihin päätyy lähinnä vähävaraisten ja maahanmuuttajaperheiden lapset. Tämä kehitys näkyy jo tällä hetkellä hyvin voimakkaasti mm. Helsingin kouluissa. Tämä tyyppinen kehitys jakaa yhteiskuntaa hyvin nopealla tahdilla.
Eriarvoistumiskehitys kiihtyy kun siirrymme toiselle asteelle. Vähävaraisten perheiden lasten valinnanmahdollisuudet ovat huomattavasti suppeammat. Vaikka itse koulutus on maksutonta niin kouluverkon karsimisen johdosta nuoret joutuvat kulkemaan yhä pidempiä koulumatkoja ja jopa asumaan toisella paikkakunnalla. Myös sähköistyvä opetus asettavat perheen tilanteeseen, jossa nuorella tulisi hankkia niin älypuhelin kuin läppärikin. Näistä syistä johtuen nuoren koulutus on monessa perheessä laitettava vaakakuppiin taloudellisista syistä. Mielestäni tämä ei ole hyvinvointiyhteiskunnan arvojen mukaista.
Valitettavasti ongelmat ikään kuin tiivistyvät kun siirrymme korkeakoulumaailmaan. Maksulliset valmennuskurssit ovat yleistyneet monella tieteen alalla. Valmennuskurssien hinnat vaihtelevat noin 1000 – 7000 euron välillä. Valmennuskurssien suosio vaihtelee aloittainen, mutta esimerkiksi lääketieteen ja oikeustieteen opiskelijoista lähes jokainen on käynyt jonkinlaisen kurssin ennen pääsykokeita. Tämä laittaa opiskelijat hyvin eriarvoiseen asemaan ja ruokkii yhteiskunnan jakautumista voittajiin ja häviäjiin. Kysymys kuuluukin onko suomalainen yhteiskunta todella valmis sanomaan tänään koulunsa aloittavalle vähävaraisen perheen lapselle, että sinusta ei koskaan tule lakimiestä tai lääkäriä?