Vierailin muutama päivä sitten Tukholmassa ja matkustin
paikallisella metrolla. Hämmästykseni oli melkoinen, kun metrolippuni leimasi
ihka oikea työntekijä. Suomessa tämän tyyppiset tehtävät on automatisoitu jo
vuosia sitten.
Automatisointi, tehostaminen, virtaviivaistaminen, prosessin läpi menoaikojen lyhentäminen. Tämä kaikki kuvaa sitä tehostamisen ideologiaa, jonka varaa lähes kaikki Suomessa vannovat. Kysymykseni kuuluukin, onko tämä oikea tie?
Kyseinen metrolipun leimaaja olisi Suomessa jäänyt
työttömäksi lippujärjestelmän automatisoinnin yhteydessä. Hyvin suurella
todennäköisyydellä hän olisi edelleen vailla vakinaista työpaikkaa. Tähän on
yksinkertainen syy, tämän tyyppisiä tehtäviä ei yksinkertaisesti ole meidän
loppuun viritetyssä koneessamme, jota kutsumme hyvinvointiyhteiskunnaksi.
Totuus kuitenkin on, että meillä on ja tulee aina olemaan
joukko ihmisiä, jotka mielellään leimaisivat meidän metrolippuja ja toivottaisivat
hyvää päivän jatkoa. Suomessa olemme tehneet päätöksen, että emme tarvitse
heidän palvelujaan vaan maksamme heille ennemmin korvausta kotona olemisesta.
Olemme suuntaamassa kohti yhteiskuntaa, jossa työn
saaminen ilman korkeakoulusta hankittua loppututkintoa on lähes mahdotonta.
Tämä johtaa voimakkaasti jakautuneeseen yhteiskuntaan, jossa voittajat
porskuttavat ja häviäjät syrjäytyvät. Onko tämä todella se suunta, johon
haluamme kulkea?
Kuka sitten hyötyy tästä kaikesta? Ei ainakaan Suomi eikä
suomalaiset. Minun on vaikea uskoa, että automatisoinnilla säästetyt eurot
jäävät suomalaisiin yrityksiin ja sitä kautta tukemaan kansantalouttamme.
Näkemykseni mukaan, ainoat voittajat ovat monikansallisia yrityksiä, jotka
myyvät ja ylläpitävät näitä järjestelmiä.
Luonnollisesti kaikkea tätä kehitystä perustellaan
kansallisella kilpailukyvyllä, mutta kertokaa hyvät ihmiset millä tavoin Suomen
kilpailukyky paranee, jos metrolippumme leimaa kone tai vastaavasti ihminen.
Teknologian kehitys on positiivinen asia, mutta välillä on hyvä pysähtyä
miettimään minkälaisen muutospaineen se aiheuttaa meidän yhteiskuntaamme.