Vantaan kaupungille on luotava toimiva kiinteistöstrategia, jonka avulla saamme suunnitelmallisuutta kiinteistöjen käyttöön. Tavoitteena tulisi olla kiinteistömassa arvon säilyttäminen ja kasvattaminen. Kaupungin omistamat kiinteistöt ovat suurin yksittäinen omaisuuserä, joten ei ole yhdentekevää, miten niitä hallinnoidaan ja kehitetään. Tämän toiminnan päätavoitteena tulee kuitenkin olla turvalliset ja toimivat tilat loppukäyttäjille eli esimerkiksi koulujen oppilaille ja terveyskeskusten työntekijöille ja asiakkaille.
Kaupungin omistuksessa on mittava määrä tyhjillään seisovia kiinteistöjä sekä maa-alueita. Näiden realisoiminen auttaisin tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Tilojen käyttöaste on otettava huomioon tilojen käyttöä suunniteltaessa. Virastojen ja laitosten on kyettävä vähentämään käytössään olevien tilojen määräalaa. Kaupungin käytössä olevissa toimistossa työntekijöillä on huomattavasti enemmän tilaa käytössään kuin vastaavissa tehtävissä yksityisellä työnantajalla. Uudet toimitilat tulee suunnitella vastaamaan ns. normaalia toimisto mitoitusta, koska maksamme jokaisesta neliöstä. Toimitilojen suunnittelussa on otettava huomioon tilojen muunneltavuus. Asiakastarpeet muuttuvat kun asuinalue kehittyy, joten päiväkodit on tarvittaessa pystyttävä muuttamaan vanhusten päivätoiminta tiloiksi ja päinvastoin.